Pohja:

  • 1 dl vettä
  • 1/3 tl suolaa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • 1½ tl kuivahiivaa tai 15 g tuore hiivaa

Täyte:

  • ½ Sipuli
  • 50 g purjoa
  • 170 g tuoreita herkkusieniä
  • ½ rkl rypsiöljyä
  • 1/4 tl rouhittua mustapippuria
  • 1/3 tl suolaa
  • 1 dl kasvirasvasekoitetta
  • 1 kananmuna
  • 1 dl juustoraastetta
  • ½ dl hienonnettua persiljaa

Lisää reilusti lämpimään veteen suola ja öljy. Lisää jauhot, joiden joukkoon kuivahiiva on sekoitettu. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä pyöreäksi levyksi. Laita levy voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Peitä, anna kohota 20 minuuttia. Hienonna sipuli, leikkaa purjo renkaiksi, viipaloi sienet. Kuumenna sieniviipaleita pannulla tai kasarissa, kunnes niistä ei irtoa nestettä. Lisää öljy, sipuli ja purjo, kuullota hetki, mausta pppurilla ja suolalla. Lisää jäähtyneeseen sieni-sipuliseokseen kasvirasva, kananmuna, persilja ja juustoraaste. Sekoita. Pistele pohja haarukalla. Levitä täyte pohjalle. Laita piirakka 225 asteiseen uuniin noin 25 minuutiksi.